Yhteenveto Kajaanin seminaarista (vihdoinkin)

Kauan se kesti, Kajaanin seminaarin sulattelu, mutta vihdoin se on tehty ja jonkinlainen yhteenveto päivistä on valmis. Vassokuu.

Terveisiä Kajaanista, IL osana oppimisprosessia –seminaarista. Kajaanissa Suomen talvi näyttäyti parhaimmillaan – ja pahimmillaan: pakkasta oli 36 astetta, taivas kirkas ja lunta reilut kaksikymmentä senttiä.

Reilut 80 kirjastolaista, opettajaa ja hallinnoijaa kokoontui Kajaaniin miettimään ratkaisuja IL:n opetuksen toteuttamiseksi.

Seminaarin avasi hallinto- ja talousjohtaja Merja Mäkinen, joka hahmotteli eri toimijoita ja näiden rooleja tiedonhankinnan opetuksen integroimisessa ammattiaineen opetukseen. Mäkisen mukaan opettajan tehtävä on tuottaa oppimisen konteksti, motivoida opiskelijoita tiedonhankintaan, ohjata ja arvioida oppimista. Opiskelijoiden taas tulisi hänen mukaansa ymmärtää se, että koulutus on oppimisen mahdollistamista, ei opettaja-johtoista tietojen ja taitojen hankintaa. Hallinnon tulee huolehtia siitä, että henkilökunnalla on mahdollisuus kehittyä ja tehdä yhteistyötä. Kirjastonhoitajat puolestaan ”koordinoivat tietosisältöjen arviointia ja valintaa, järjestävät, ylläpitävät ja tarjoavat käyttöön kokoelmia ja tiedonlähteitä sekä tarjoavat ohjausta tietoa etsiville opettajille ja opiskelijoille.”

Informaatiolukutaidon onnistunut integrointi opetussuunnitelmaan vaatii Mäkisen mukaan yhteistä ymmärrystä siitä, ettei informaatiolukutaito ole opetussuunnitelman erillinen osio vaan tiiviisti sidoksissa opetussuunnitelman sisältöön, rakenteeseen ja järjestykseen. Opetuksen integroinnissa on yhteistyö avain asemassa: hallinnon, opettajien, kirjaston ja opiskelijoiden välillä vaaditaan jatkuvaa dialogia.

>> Tutustu Merja Mäkisen esitykseen

Liettualainen Milda Bredikyte peräsi opetukseen lisää mielikuvitusta ja luovuutta. Tieto (knowledge) on prosessi, joka tapahtuu ihmisen aivoissa. Paras tapa varmistaa informaation muuttuminen tiedoksi on mielikuvitus. Niinpä opetuksessa tulisi Mildan mukaan käyttää tarinoita, luovaa leikkiä.

Hän korosti sitä, että nykyajan lapset ja nuoret näkevät tietokoneen leikkivälineenä: sitä käytetään pelien pelaamiseen, irkkailuun, surffaamiseen. Niinpä he oppivat mieltämään tietokoneen leikkikaluna, ja opiskellessa he törmäävä tilanteeseen jossa tietokonetta tulisikin käyttää työkaluna. Useimmille heistä tämä on vaikeaa; tämä näkyy mm. siinä, että nuorilla ei vaikuta olevan enää kärsivällisyyttä tiedonhakuun ja –hankintaan.
Itse aloin tässä vaiheessa miettiä sitä, tulisiko meidän amk-kirjastoissa tehdä tiiviimpää yhteistyötä koulujen, jopa päiväkotien kanssa. Siinä vaiheessa kun opiskelijat saapuvat ammattikorkeakouluun peli on tietyssä mielessä jo menetetty. Olisiko siis ideaa lähteä yhteistyöhön yleisen kirjaston kanssa, joka vastaa koulujen tiedonhankinnan opetuksesta? Jyväskylässähän tässäkin ollaan jo pitkällä: kaupungin yhteinen tietopalvelustrategia vuodelta 2003 kattaa kaikki kouluasteet. Toteutuessaan hahmoteltu tiedonhallinnan opetuksen tavoitetasojen rakennemalli varmistaa sen, että opetus etenee jatkumona peruskoulun ensimmäiseltä luokalta aina korkeakoulututkinnon saavuttamiseen asti.

>> Tutustu Milda Bredikyten esitykseen

Kainuun ammattiopiston lehtori Tero Kainlauri puhui verkkoinformaation kopioimisen sietämättömästä helppoudesta ja ennen kaikkea siitä, miten opettajan tulisi siihen suhtautua. Selkeä ratkaisu olisi kylmästi hylätä opiskelijan työ, mutta miten se edistäisi opiskelijan oppimista? Parempi ratkaisu on ohjata opiskelijaa siinä, miten tietoa olisi voinut muokata ja miten siihen olisi pitänyt tehdä viitemerkinnät.

Opettajan tulisi Kainlaurin mukaan osoittaa ne hyödyt, jota opiskelija saavuttaa toimimalla eettisellä tavalla. Suorien etujen osoittaminen on kuitenkin vaikeaa, sillä suurin osan saavutetuista hyödyistä on välillisiä ja näkyvät vasta pitkän ajan päästä (mm. oppimisen määrä ja laatu, kirjoitustaidon kehittyminen). Opiskelija elää tässä ja nyt.

Yksi suuri ongelma Kainlaurin mukaan on se, ettei kopioitua sisältöä edes prosessoida: teksti siirretään ikkunasta toiseen ilman muutoksia. Referoinnin perusteiden opettaminen ja mallit hyvistä käytänteistä saattavat auttaa. Erityisen tehokasta oppimiselle on tehdä näkyväksi niiden opiskelijoiden työtä jotka ovat toimineet oikein: vertaisohjauksella saavutetaan parempia tuloksia kuin käskyttämällä.

Erityisen paljon ohjausta opiskelijat tarvitsevat oppiakseen lähdekriittisyyttä. Usein opiskelija tyytyy yhteen lähteeseen ja uskoo sitä sokeasti. Wikipedia on hänen mielestään hyvä lähde, eikä hän tajua miksi tiedot tulisi tarkistaa alkulähteistä. Viestinnän opettajana Kainlauri on voinut käyttää yksinkertaista juoruharjoitusta osoittamaan, miten viesti muuttuu ja kehittyy matkansa aikana. Opettajan tehtävä onkin Kainlaurin mukaan osoittaa opiskelijoille ne riskit, joita hän kohtaa käyttäessään internetistä imuroitavaa tietoa.

Nuorta ei voisi vähempää kiinnostaa perinteinen, tieteellisen tutkimuksen tekemisen tapa ja käytänteet. He hakevat helppoja, selkeitä toimintamalleja. Miten me opettajina pystymme motivoimaan heitä käyttämään tiedonhankinnassaan muutakin kuin Googlea? Meillä tulisi olla tarjota jotakin vastaavaa Googlen sijaan: helppokäyttöisiä, kaikkialla saavutettavia, nopeita ja koko tekstin tarjoavia ratkaisuja. Siinä sitä on kirjastoille vielä työsarkaa.

Professori Maija-Leena Huotari esitteli informaatiolukutaidon esiintymistä tulevien kirjastonhoitajien opetussuunnitelmassa. Hän aloitti määrittelemällä informaatiolukutaidon käsitettä korostaen sen laaja-alaisuutta ja kytkeytymistä oppimiseen. Tulevat kirjastonhoitajat ja informaatikot oppivat informaatiolukutaidon osana yliopiston perus- ja aineopintoja (integroitu). Esityksensä lopuksi Huotari kertoi vielä kurssista, jota veti Palmeniassa 2003-2005 (Ks. Informaatiotutkimus 3/2006)

Huotari näkee opettajien ja kirjaston roolin opiskelijan oppimisen fasilitaattorina. Kuten eräs opettaja yleisöstä asian ilmaisi: opettajan uusi rooli on pitää ovi auki informaatioon ja oppimiseen, ja osoittaa miten teoriaa sovelletaan käytännössä. Tämä vaatii tietenkin pedagogista osaamista myös kirjaston opettavilta informaatikoilta.

Kysäisin Huotarilta pedagogisten opintojen markkinoinnista informaatiotutkimuksen opiskelijoille. Tehdäänkö opiskelijoille lainkaan selväksi sitä, miten suuri osa heidän työtään tulee liittymään opetukseen ja ohjaukseen? Huotari tunnusti, ettei pedagogisia opintoja pahemmin markkinoida. Tähän liittyy kuulemma ”hallinnollinen ongelma”, jota hän ei lähemmin kuitenkaan selittänyt. Meillä oli onneksi mahdollisuus jatkaa keskustelua lounastauolla, ja siinä vaiheessa Huotari vaikutti innostuneen uudenlaisen ajattelun tuomista näkymistä, jopa mahdollisesta yhteistyöstä ammatillisten opettajakorkeakoulujen kanssa. Nähtäväksi jää, syntyykö tästä mitään konkreettista vai sotkeutuuko pedagoginen informaatikko yliopiston hallinnon kiemuroihin.

>>Tutustu Maija-Leena Huotarin esitykseen

Eniten odottamani esitys oli opiskelijan puheenvuoro, jonka piti Kajaanin amk:n opiskelija Dániel Fraknóy. Danielin mielestä opettajan tehtävä on saada opiskelija ymmärtämään loogisia rakenteita ja niiden kautta synnyttää uteliaisuus, halu oppia uutta. Vasta kun halu on syntynyt on opiskelija valmis menemään kirjastoon etsimään lisätietoja asiasta.

Daniel kritisoi sitä, että moni opettaja on kiinnostuneempi pitkästä lähdeluettelosta kuin varsinaisesta oppimisprosessista. Oppiminen on kuitenkin henkinen prosessi. Sen sijaan että käytämme tietotekniikkaa ja valtavaa määrää informaatiota, meidän pitäisi Danielin mukaan palata antiikin Kreikan oppimismetodiin jossa kaikki perustui opiskelijan ja opettajan väliseen dialogiin.

Daniel muistutti meitä siitä, että vaikka opiskelija on vastuussa omasta työstään ei hänelle ole riittävästi tietoa ja taitoja voidakseen arvioida sitä informaatiota jota käyttää työnsä pohjana. Opettajan tulisi ohjata opiskelijaa tieteen alakohtaisissa käytänteissä ja totuuksissa. Kirjaston rooli taas Danielin mukaan on toimia tukipalveluna ja huolehtia luotettavien tiedonlähteiden saatavuudesta. Kirjastotädit (ja -sedät) Daniel kokee guruina, jotka tuntevat informaation ja osaavat suositella hyviä tiedonlähteitä.

Daniel puhui monilta osin hyvää asiaa, mutta unkarilaisena hän on hyvin autoritäärisen, perinteisen koulutusjärjestelmän tuote. Niinpä hänen odotuksensa kirjastolta ja sen palveluilta ovat varsin perinteisiä. Toisaalta, suomalaisten opiskelijoiden odotukset ja käsitykset kirjastosta taitavat olla hyvinkin samanlaisia kuin Danielilla, ainakin kun mietin omia kokemuksiani opiskelijoiden kanssa. Meillä on kirjastoissa vielä paljon valistustyötä tekemättä.

>> Tutustu Dániel Fraknóyn esitykseen

Oulun yliopiston Opintojen ohjaus –hanketta oli esittelemässä Jani Sassali. Hankkeen nimi oli herättänyt uteliaisuuteni jo sen ensi kerran kuullessani, mutta vasta nyt Jani selitystä kuunnellessani ”penni putosi”. Kyseessähän on ihan se perinteinen tiedonhaun ja –hallinnan opetus ja sen integroiminen opetussuunnitelmaan! Se mikä Oulussa on uutta on unohtaa kirjastokeskeinen ajattelu ja käyttää termejä jotka ovat suoraan opetuksen, hallinnon ja opiskelijan maailmasta. Juuri näin pitäisi meidänkin amk-kirjastoissa toimia, jos haluamme todellista muutosta aikaan.

>> Tutustu Jani Sassalin esitykseen

Tärkeä asia vaatii keskittymistä. Etualalla Marja-Leena Piispanen Laureasta, keskellä Kajaanin amk:n Airi Hihnala nojaa eteenpäin.

Kajaanin ammattikorkeakoulun yliopettaja Rauni Leinosen esitys opetussuunnitelman haasteista yhteistyölle oli älyttömän mielenkiintoinen. Hän aloitti osoittamalla miten OPSissa huomio on viimeisen 40 vuoden aikana siirtynyt oppimiseen, opetusprosessista oppimisprosessiin. Sen jälkeen hän avasi opetussuunnitelman käsitteellistä mallia erottamalla kolme eri tasoa: ohjaavan, muodollisen ja toiminnallisen tason. Ohjaava taso muodostuu arvoperustasta, ja siihen liittyvät sellaiset asiat kuin ihmis- ja oppimiskäsitys, tietokäsitys sekä käsitys ammatillisesta asiantuntijuudesta. Muodollisella tasolla ovat lait ja asetukset, kirjatut tavoitteet sekä opiskelijan omat tavoitteet. Toiminnallinen taso ilmenee opetus- ja oppimissuunnitelman käytännön toteutuksessa.

Leinonen jatkoi kuvailemalla yhteistyön eri tasoja. Verkostoaatteen tasolla kuvataan yhteistyön oppimishaasteita, tavoitteita ja päämääriä. Projektitasolla kuvataan yhteistyömallin rakentamista yhteisöjen välille. Kumppanuustasolla on kyse välittävästä tasosta, joka edistää tasojen välistä oppimista. Leinosen mukaan kirjaston rooli on toimia kumppanuustasona, jolla tärkeää ovat tehokas kommunikointi ja hyvien käytänteiden jakaminen. Tuotantotasolla kuvataan kehittämisen kohdetta työyhteisön tasolla. Työntekijätasolla on kyseessä konkreettisen toimintatavan kehityksen kuvaus ja testaus; tällä tasolla sitoutumisella on ratkaiseva merkitys.

>>Tutustu Rauni Leinosen esitykseen

>> Lue lisää yhteistyön tasoista: Toiviainen, Hanna. Learning across levels: challenges of collaboration in a small firm network. Helsinki: Helsingin yliopisto, 2003. Saatavissa: http://ethesis.helsinki.fi/julkaisut/kas/kasva/vk/toiviainen/

Tässä vaiheessa Leinonen siirsi puheenvuoron Riitta-Liisa Karjalaiselle, joka piti erinomaisen puheen IL:n integroimisesta opetussuunnitelmaan. Hän nosti esiin erinomaisen näkökohdan: onnistunut integrointi edellyttää jaettua oppimis- ja ihmiskäsitystä. Kirjastolla ja opettajilla tulee olla yhteinen toiminnan viitekehys.

Riitta-Liisa kertoi oman amk-kirjastonsa IL:n opetuksen kehittämishankkeesta, joka aloitettiin 2006. Hankkeen tavoitteena on ns. läpäisyperiaate, eli IL pyritään sitomaan punaiseksi langaksi kaikkeen opetukseen. Työtapana on käytetty neuvottelevaa, toisen asiantuntijuutta hyödyntävää lähestymistä. Kaikkien opettajien kanssa on keskusteltu henkilökohtaisesti ja heidän tuntemustaan kirjaston tarjoamista aineistoista on parannettu. Samalla kirjaston henkilökunta on saanut mm. arvokasta tietoa koulutusalojen kompetenssitavoitteista.

>> Tutustu Riitta-Liisa Karjalaisen esitykseen

Julie Hitchens Keski-Lancashiren yliopistosta kertoi kirjastonsa tavasta perehdyttää opiskelijoita. Heillä perehdytys nähdään ennen kaikkea kirjaston markkinointina, ja siihen satsataan aika paljon. Kirjasto on näkyvästi mukana kaikissa kampuksen tapahtumissa ja järjestää myös omia tapahtumia – myös kirjaston ulkopuolella!! Itse perehdytyksessä käytetään ns. Cephalonialaista metodia joka perustuu vuorovaikutukselle. kannattaa tutustua!>> Tutustu Julie Hitchensin esitykseen

>> Lue lisää: Morgan,Nigel & Davies, Linda. Innovative library induction: introducing the ‘Cephalonian Method’. Sconul Focus 32 (2004). Saatavissa: http://www.sconul.ac.uk/publications/newsletter/32/2.pdf

Unkari oli hyvin edustettuna tässä seminaarissa. Ensin Kármen Kovács esitteli lyhyesti Pécsin yliopiston kirjastonkäytön opetusta, sitten Csilla Papp kertoi digitalisoinnista Unkarissa yleensä ja Pécsin yliopistossa erityisesti. Käytännön vaikuttavat olevan hyvin samanlaisia kuin Suomen yliopistoissa yleensä. Yhtä piristävää poikkeusta lukuun ottamatta: Kármen Kovácsin mukaan kirjasto opettaa opiskelijoita opinnäytetyön tiedonlähteiden valinnassa ja käytössä sekä opinnäytetyön muodollisissa ja sisällöllisissä metodeissa. Tässä vaiheessa kirjastolaiset höristivät korviaan (ainakin näin toivon): kirjastonko tehtävä on opettaa tutkimusmetodeja? Selitys oli yksikertainen: Kármen opettaa tiedonhankintaa, mutta on koulutukseltaan liiketalouden asiantuntija – ei siis kirjastonhoitaja.

>> Tutustu Kármen Kovácin esitykseen

>> Tutustu Csilla Pappin esitykseen

Saksan Zwickauta edusti professori Christian-Andreas Schumann, joka puhui ”tiedon virtaamisen” (knowledge flow) järjestelmistä. Häntä kiinnosti se prosessi, miten informaatio muuttuu ensin tiedoksi, sitten taidoksi ja kompetenssi-vaiheen kautta asiantuntijuudeksi. Professori kertoi projektista, jossa oppimisprosessia pyrittiin tekemään näkyväksi oppimisenhallintajärjestelmällä (learning management system): järjestelmä dokumentoi koko oppimisprosessin alusta loppuarviointiin saakka.

Kainuun maakuntakorkeakoulun toimintaa ja koulutussuunnittelun yhteistyötä esittelivät projektipäällikkö Seija Karjalainen ja informaatikko Irene Salomäki. Maakuntakorkeakoulu perustuu verkostomaiseen toimintamalliin, aivan kuin Virtuaaliammattikorkeakoulu: toiminnasta vastaavat ne jäsenkorkeakoulut. Maakuntakorkeakoulun toiminnan johtoajatuksina ovat aluelähtöisyys ja yhteistyö: koulutus suunnitellaan alueen tarpeita vastaavaksi. Tarpeita mietitään erilaisilla foorumeilla, joissa korkeakoulujen lisäksi on mukana alueellisia toimijoita. Uttaa ja erilaista Kainuun maakuntakorkeakoulussa on AITO VUOROVAIKUTTEISUUS: vuosittaiset kyselyt ja tarvekartoitukset on korvattu jatkuvalla, aidolla dialogilla eri toimijoiden kesken.

>> Tutustu Seija Karjalaisen esitykseen

Irene Salomäki kertoi maakuntakorkeakoulun kirjasto- ja tietopalveluista, jotka toteutetaan alueen kirjastojen tiiviinä yhteistyönä. Kirjastopalvelujen näkökulmaksi on otettu elinikäinen oppiminen, ja ne pyrkivät tukemaan opiskelijan työtä monin eri tavoin. Kirjaston ja opetuksen yhteistyössä tilanne on sama kuin monessa muussakin korkeakoulussa: periaatteessa yhteistyöhön suhtaudutaan hyvin myönteisesti, mutta käytännön toteutus ontuu.

>> Tutustu Irene Salomäen esitykseen

Paneelin osallistujat: Milda Bredikyte, Merja Mäkinen, Tero Kainlauri, Esa Niiranen ja Marja-Leena Piispanen.

Seminaari päättyi paneeliin, jossa avattiin päivän työryhmien työtä. Suurin työryhmä oli kaksikielinen ja keskittyi yhteistyöhön käytännössä; Milda Bredikyte kertoi innostuneesti niistä kysymyksistä joita työryhmässä oli käsitelty. PBL-työryhmän työn raportoi Laurean Marja-Leena Piispanen; ryhmä oli Kajaanin amk:n Airi Hihnalan avulla käynyt läpi PBL-prosessin ja sen eri vaiheet. Sen lisäksi heillä oli ollut ilo kuulla Satakunnan ammattikorkeakoulun opiskelijaa, joka kertoi millaista PBL-opiskelu on käytännössä.
Koulutussuunnittelun työryhmässä oli yllättäen pelkkiä kirjaston edustajia, joten he olivat keskittyneet puhumaan kirjaston kokemista ongelmista.

YHTEENVETO

Kaiken kaikkiaan seminaari osoittautui arvokkaaksi kokemukseksi. Esityksistä nousi muutama selkeä teema, etten sanoisi ongelmatiikka, joihin on jatkossa syytä yrittää vaikuttaa:
- Tiedonhankinnan ja informaatiolukutaidon käsitteiden ero, varsinkin käytännön tasolla. Useassa esityksessä vaikutti siltä, että käsitteet nähtiin synonyymeinä.
- Kirjaston ja opetuksen välisen yhteistyön esteet – mitä ne ovat ja miten ne voi purkaa? Miten pääsemme huonon tilanteen päivittelystä eteenpäin, proaktiiviseen toimintaan?
- Mitä opiskelijat todella tarvitsevat kirjastolta?
- Mitä opettajat tarvitsevat kirjastolta?
- Miten kirjaston tulisi muuttua saadakseen viestinsä paremmin läpi? Vai tulisiko meidän muuttaa viestiä?

Seminaarissa olisi saatettu päästä paremmin eteenpäin, jos paikalle olisi saatu enemmän opetuksen ja opintohallinnon edustajia. Pääosa osallistujista oli kirjastojen henkilökuntaa, joka on jo ennestään tietoinen yhteistyöhön liittyvistä ongelmista. Kirjastojen väliset seminaarit ovat äärettömän tärkeitä, ja Kajaanin seminaari oli korvaamaton keskustelun edistäjänä. Kajaanin amk-kirjasto on hyvällä tiellä dialogissaan opettajien kanssa. Todellinen vaikuttavuus syntyy muilla kuin kirjastojen sisäisillä foorumeilla.