Kesällä julistettu opiskelijakilpailu IL-kampanjan iskulauseen ja kampanjahahmon löytämiseksi on ratkennut. Kilpailuraati kokoontui perjantaina Turussa arvioimaan iskulause- ja hahmoehdotukset. Määräaikaan mennessä oli saapunut yhteensä
- 99 iskulause-ehdotusta ja
- 40 hahmoa
- 58 opiskelijalta
- 19 ammattikorkeakoulusta.
Kilpailuehdotusten taso osoittautui yllättävän korkeaksi, varsinkin kun ottaa huomioon se lyhyt aika joka useimmilla oli käytettävissä. Kilpailu julistettiin heinäkuussa, mutta useimmat saivat siitä tiedon vasta lukukauden alkaessa elo-syyskuun vaihteessa.
Iskulause-ehdotuksista ei raati valitettavasti löytänyt sellaisenaan IL-kampanjalle sopivaa. Informaatiolukutaito on käsitteenä niin laaja ja monisyinen, että sitä kuvaavaa iskulausetta on vaikea keksiä. Ehdotuksista löytyi kuitenkin useita, jotka sopisivat erinomaisesti osakampanjoiden toteutukseen (esim. Suod@ta lukemasi; Tieto lisää lik$saa; Pöntöt pänttää, fiksu valikoi faktat.)
Ehdotuksissa kampanjahahmoksi oli useita, jotka olisivat sopineet informaatiolukutaidon hahmoiksi. Tiukan tuomaroinnin jälkeen raati päätyi palkitsemaan seuraavat ehdotukset:
1. palkinto (iPod Classic)
Info-Immu / Margit Holländer, SAMK
Syitä Immun valintaan oli useita. Immu on erittäin sympaattinen ja ilmeikäs hahmo – kulmakarvoilla, silmillä ja suulla on hahmolla helppo kuvata erilaisia tunteita. Immu toimii sekä kokonaisuutena että esim. sarjakuvissa pelkkänä pää-hartiakuvana. Immu soveltuu sekä painetun median että sähköisen median kampanjointiin: hän toimii yhtä hienosti verkossa kuin t-paidan edustassakin.
Jaettu 2. sija (iPod Nano)
Orangutangi / Kuva: Matti Korpela, SEAMK; Iskulause: Kaisa Koski, SEAMK
Raati ihastui selkeään piirroshahmoon, joka sopii erinomaisesti kampanjahahmoksi painettuun mediaan. Vahvoilla väreillä siitä saisi loistavan, sopivasti huomiota herättävän ja muusta mainonnasta erottuvan hahmon. Lause-ehdotusta pidimme selkeänä ja erinomaisesti iskulauseeksi sopivana. Lauseen viesti on juuri oikea: se haastaa ottamaan selvää, etsimään tietoa ja arvioimaan sitä. Yhdessä iskulause ja hahmo muodostavat todella onnistuneen kokonaisuuden.
Symppis /Henrik Ojanen, LAMK
Raati ihastui hahmon selkeyteen, ja piti sitä erinomaisen sopivana kampanjahahmoksi painettuun mediaan. Vahvat värit tuovat hahmolle riittävästi huomiota ja saavat sen erottumaan muusta mainonnasta. Hahmo on loistava yksinkeraisuudessaan, silti sopivan ilmeikäs: ättä-silmillä ja suulla sillä on helppo ilmaista erilaisia tunteita. Hahmo on tuore ja sympaattinen sekä luo juuri sitä positiivista mielikuvaa jonka informaatiolukutaitoon toivomme liitettävän.
Voittajille on tiedotettu ratkaisusta. Kiitos kaikille osallistuneille!
Kilpailuraatiin kuuluivat: Päivi Ylätalo (Diakonia-amk), Kimmo Turtiainen (i ja piste Adwise) ja Päivi Hollanti (Suomen VirtuaaliAMK).


Loistavia sekä hahmot että iskulauseet! :)
Olen samaa mieltä! Kilpailuehdotusten taso yllätti iloisesti. Meillä on amkeissa valtavan hyvää ja luovaa väkeä! Opiskelijakilpailuja kannattaisi järjestää useamminkin.
Ihania!! Odotan jo villinä Immu-t-paitaa… ja mietin kaikkia niitä tapoja, joilla Immun saisi mukaan IL-opetukseen.
Onko teillä ideoita tai toiveita siitä, millaisissa yhteyksissä Immua haluaisitte käyttää? Haluatteko Immun kuvia opetusmatskuun tai sivuille liitettäväksi, opetuspelejeä, tarroja? Nyt kantsii kertoa! Suunnittelutyö lähtee liikkeelle hetkenä minä hyvänsä.
Pistäkää kommenttia joko tätä kautta tai suoraan s-postilla.
Päivitysilmoitus: Immu vai Orangutangi?? « eAineistot oppimisen resurssi
Päivitysilmoitus: Viikon kuulumisia osa 1: Immu tehostamaan DIGMAn käyttöä « eAineistot oppimisen resurssi