eAineistot oppimisen resurssi

Kampanjan viimeinen silaus Turussa

Ma 17.12.2007 · Kommentoi

Amk-kirjastojen yhteistä kampanjaa suunnitteleva työryhmä kokoontui vuoden viimeiseen palaveriin Turkuun. Kokouksessa nähtiin kampanjasivuston ensimmäinen versio sekä malleja tulevista kampanjatuotteista. Ryhmä teki myös viimeiset silaukset kampanjasivuston sisältöön sekä keskusteli kampanjaseminaarin ohjelmasta ja sisällöistä. Niin, ja arvioi omaa toimintaansa. Kokouksen päätteeksi saimme nauttia Tiernapoikien vierailusta.

Jäljellä on enää viimeinen rutistus:

viikko 51 menee lähinnä sivuston sisältöjen täydentämisessä. Joulun jälkeen keskitytään kampanjamateriaaliin. Tavoitteena on, että kaikki on valmiina kaksi viikkoa ennen kampanjaseminaaria.

Kuva: Pohjois-Pohjanmaan Museo / Turkansaaren ulkomuseo / Östen Elfving

Turun palaveri oli kampanjalle todella ratkaiseva: hajanaisista ideoista syntyi viimeinkin kokonaisuus kun palaset alkoivat loksahdella paikalleen. Ideat saivat myös paljon uutta sisältöä. Ja mikä tärkeintä, ensimmäisen kerran aloin todella uskoa että supertiukka aikataulumme tulee pitämään.

Tästä kampanjasta tulee poikkeuksellisen hieno. Helmikuun julkistamistilaisuutta ei missään nimessä kannata jättää väliin!

>> Ilmoittaudu mukaan!

Aiheet: IL-kampanja · Informaatiolukutaito · Markkinointi · Menossa mukana

0 responses tähän mennessä ↓

  • Ei vielä kommentteja... Laita homma käyntiin täyttämällä alla oleva lomake.

Kommentoi