Matkustaminen kannattaa. Ellei muuten niin siksi, että kotiin palatessa osaa taas olla kiitollinen siitä, millä mallilla Suomessa asiat ovat.

Reissulaiset Cardiffissa: Leena Aaltonen, Kaisa Rissanen, Riitta-Liisa Karjalainen, Kaisa Paasio, Airi Hihnala ja Leena Elenius.
Jos Britannian matkasta jotakin opin niin sen, että Suomessa infolukutaidon opetus on tosi hyvällä tolalla. Britannian korkeakoulukirjastot taistelevat yhä opetustunneista ympäristössä, jossa uskotaan että kirjasto on yhtä kuin sen kokoelma. Yhteistyö opettajien kanssa on vähäistä ja usein puuttuu täysin. Jos kirjasto saa tunteja opetukseen, ne ovat niin vähäisiä, ettei niillä ehditä käydä muuta kuin tiedonlähteiden perusteita. Ja kun pienenkin korkeakoulun opiskelijamäärä on 30.000, voi olla varma ettei kirjasto yksinkertaisesti pysty tavoittamaan kaikkia opiskelijoita.
Kun Britannian korkeakoulukirjastoissa puhutaan infolukutaidosta, sillä useimmiten tarkoitetaan tiedonhankinnan ja tiedonlähteiden perusopetusta. Juttelin konferenssissa useiden ihmisten kanssa ympäri maata, ja vain muutamassa korkeakoulussa infolukutaitoa vietiin eteenpäin sinä kokonaisuutena minä me sen Suomessa käsitämme. Työelämäyhteyttä ei ole monessakaan paikassa mietitty, mutta siihen taitaa olla syy korkeakoulupolitiikassa: kaikki paikalliset amkit ovat saaneet yliopiston statuksen ja sitä kautta myös yliopiston toimintakulttuurin.
Sivumennen sanoen, Britanniassa ei todellakaan ymmärretä termiä University of Applied Sciences. Polytechnic on heille tuttu, mutta tarkoittaa vähän eri asiaa. Parhaiten pärjää puhumalla joko uusista yliopistoista tai bachelor-tason opetuksesta.
Viikon pituisella reissulla ehti nähdä ja kokea paljon, joten raportoitavaakin riittää. Tulen kirjoittamaan matkasta yhteensä 12 juttua (tämä mukaan lukien): kirjastovierailuista kaksi, LILAC-konferenssin annista yhdeksän (Keynote-puheista viisi, rinnakkaisistunnoista neljä). Aikataulusta en uskalla luvata mitään, reissuja on taas edessä. Onneksi infolukutaito on aina yhtä ajankohtaista ;)
Ai niin: matkakuvia voi ihailla Flickrissä.
0 responses tähän mennessä ↓
Ei vielä kommentteja... Laita homma käyntiin täyttämällä alla oleva lomake.