Lukaisin eilen illalla Ritva Piispasen kirjoittaman kirjasen Kirjaston johtamisen salaisuudet: seniori-ikäisten kirjastonjohtajien hiljaista tietoa. Tartuin teokseen innostuneen uteliaana, mutta lukemisesta jäi jälkeen syvä ahdistus.
Piispanen on kirjaansa varten haastatellut kahdeksaa yleisen kirjaston johtajaa kautta Suomen. Piispanen halusi “tutkia seniori-kirjastonjohtajien hiljaista tietoa, miten he kokevat tehtävänsä, mitä he ajattelevat ja miten se kaikki ilmenee toiminnassa”. Ja hyvästä syystä: nämä ovat niitä ihmisiä, jotka työllään ovat pelastaneet kirjastot laman kourista, uudistaneet toimintaansa ja varmistaneet sen, että jatkuvista säästöistä huolimatta Suomessa on yhä maailman hienoin kirjastoverkko.
Haastatteluissa käsiteltiin johtajuutta, työtoveruutta sekä johtajan suhteita kirjaston ulkopuolelle. Niistä piirtyy kuva sivistyneestä, ahdistuneesta naisesta joka tuntee raskaana vastuun työtovereistaan, kirjaston roolista paikkakunnalla ja yhteiskunnassa. Täyttymyksen hän saa työstä, jaksamisen eväät kodista, perheestä, ystävistä.
Tällaisiako me kirjastolaiset olemme? Ja ennen kaikkea: tällaisiksiko me haluamme tulla?
Piispanen, Ritva. Kirjaston johtamisen salaisuudet: Seniori-ikäisten kirjastonjohtajien hiljaista tietoa. Helsinki: Tekijä, 2007.
0 responses tähän mennessä ↓
Ei vielä kommentteja... Laita homma käyntiin täyttämällä alla oleva lomake.