Kuluneen viikon olen mm. paininut Ota selvää -kampanjan arvioinnin kanssa. Vuoden vaihde on lähestymässä ja viimeisetkin kirjastot ovat ehtineet toteuttaa kampanjansa. Yksi tärkeimmistä tavoitteista oli saada amkkilaiset tietoisemmiksi tiedonhallinnan merkityksestä, mutta miten tässä lopulta onnistuttiin?
Vaikuttavuuden ja näkyvyyden lisäksi yritän kirjastoilta selvittää sitä, miten kampanjan toteutuksessa on kansallisella tasolla onnistuttu. Mittaan siis sitä, miten tiimi Hollanti-Turtiainen on hommansa hoitanut. Paikallisten amk-kirjastojen kampanjointia ei tässä kyselyssä arvioida – sen saatte hoitaa ihan itse :) Jaa, onhan siellä yksi kysymys joka liittyy paikallisiin kampanjoihin: onko niitä toteutettu vai ei? Tietoa tänne pääkallonpaikalle on tihkunut tosi niukasti, kyselyistä huolimatta. Se on vissiin aina jonkun toisen tehtävä, se tiedon välitys?
Olen tehnyt lyhyet ja ytimekkäät arviointilomakkeet, toinen opiskelijioille ja opettajille (kolme kysymystä), toinen kirjastolaisille (viisi kysymystä). Lomakkeet tulevat kolmella kielellä. Tavoitteena on, että saan toimitettua ohjeet kirjastoille viimeistään viikolla 45 (6.-7.11.) Kyselyn ajankohdaksi suunnittelin seuraavaa viikkoa, joka alkaa ma 10.11.
Odottelen tässä kampanjaryhmän kommentteja kyselylomakkeisiin ennen kuin pistän ne käännettäväksi. Suomen- ja englanninkieliset versiot valmistuvat kyllä ajoissa, mutta ruotsin kanssa voi tulla ongelmia: hyvän kääntäjän löytäminen on todella vaikeaa. Aina ei haluaisi vaivata ruotsinkielisiä amk-kirjastoja, mutta pelkään että tälläkin kertaa on käännyttävä heidän puoleensa.
0 responses tähän mennessä ↓
Ei kommentteja toistaiseksi... Laita homma käyntiin täyttämällä alla oleva lomake.