Kohti Jupiteria -seminaarin terveiset

Reilut 50 kirjastolaista kokoontui viime torstaina Tieteiden taloon Helsinkiin kuulemaan infolukutaidon ja opetussuunnittelun yhteydestä. Kohti Jupiteria? IL OPSiin -seminaarin järjestämisestä vastasi Suomen tieteellisen kirjastoseuran Informaatiolukutaitotyöryhmä.

Tieteiden talo

Päivän aluksi kuulimme opiskelijan ohjauksesta sekä ohjaajan että opiskelijan näkökulmasta. Yliopettaja Heikki Pasanen (Haaga-Helia AOKK) kertoi opettajan identiteetin muutoksesta. Perinteinen opetus on varsinkin ammattikorkeakouluissa korvautumassa ohjauksella ja orientaatiolla, tiedon rakentamisen ohjauksella. Oppimisympäristöt ja -käsitykset ovat muuttuneet, samoin käsitys opiskelijasta itseohjautuvana oppijana ja tiedon hankkijana. On ymmärretty, ettei opiskelijaa enää voi jättää yksin.

Ohjauksen paikkoja on koko opiskelun ajan useita. Ohjaus on usemmiten yksittäinen tilanne, mutta sen tulisi aina liittyä opetuksen kokonaisuuteen ja muodostaa jatkumo. Pasanen korosti ohjauksen paikkojen kuvaamisen merkitystä: missä kohtaa ensimmäisen vuoden opiskelija saa ohjausta? Entä opinnäytetyön tekijä? Mitä tapahtuu sillä välillä?

Ohjaus on kaksisuuntaista neuvottelua, ei yksisuuntaista neuvontaa. Pasanen muistutti siitä, että ohjauksessa on kyse opiskelijan kohtaamisesta kokonaisuutena. Ohajaajan on otettava huomioon opiskelijan tausta ja tilanne, ennen kuin hän lähtee määrittelemään ohjauksen suuntaa. Tavoitteen määrittelyssä on siis selvitettävä opiskelijan todellinen tarve, se tilanne mistä hän on tulossa.

Pasanen, Heikki. Mitä ohjaus on? Teoksessa: Matikainen, Janne (toim.) Oppimisen ohjaus verkossa. Helsinki, Palmenia, 2003.

Peavy, R. Vance. Sosiodynaaminen ohjaus. Helsinki: Psykologien kustannus, 1999.

Opiskelijan lähestymisestä kokonaisena ihmisenä puhui myös opintopsykologi Satu Eerola (TAY). Hän muistutti siitä, että asioilla ja ilmiöillä on eri merkitys eri ihmisille. Ohjaajan ja opettajan on osoitettava tiedon merkitys, jotta opiskelija sen haluaa oppia. Tärkeintä Eerolan mukaan on herättää kysymyksiä, sillä juuri kysymys käynnistää oppimisen.

Nummenmaa, Anna Raija ym. (toim). Ohjaus yliopiston oppimisympäristöissä. Tampere: Tampere University Press, 2005.

Ohjauspuheenvuoroja täydensivät neljän eri korkeakoulun kokemukset tiedonhallinnan ja informaatiolukutaidon opetuksesta. Maarit Putous (KUY) ja Helena Silvennoinen-Kuikka (JOY) kuvasivat valloittavassa dialgissaan sitä työtä, mitä on tehty kahden eri ylopiston käytänteiden yhdistämiseksi uutta Itä-Suomen yliopistoa varten. Maariti ja Helenan viesti oli selvä: onnistuakseen on kirjaston jaksettava sinnikkäästi toimia ja vaikutta monella tavalla. Helena muistutti, että myös kirjastolainen on ensi sijassa yliopiston virkamies, ei vain kirjaston työntekijä.

Seinäjoen amk on pitkällä informaatiolukutaidon opetuksen integroinnissa ja suunnittelee parhaillaan mm. kirjaston osallistumista myös opiskelijoiden harjoitteluvaiheeseen. Leena Elenius kuvasi sitä pitkäjänteistä, sitkeää työtä mitä kirjasto on SEAMKissa tehnyt. Onnistuminen on vaatinut paitsi pohjalaista sinnikkyyttä, myös onnekkaita sattumia. Mutta ennen kaikkea se on vaatinut aktiivista osallistumista ammattikorkeakoulun kaikkeen toimintaan.

Mirja Laitinen (JY) vertasi kirjaston työtä polun raivaamiseen: vanhoissa yliopistoissa muutoksen aikaan saaminen vaatii totista työtä ja peräänantamatonta mieltä. Eteneminen kohti tavoitteita tapahtuu hitaasti, mutta suunta on sentään koko ajan eteen päin.

Päivän päätti Kaisa Paasio (SAMK), joka kuvasi arkeaan opettajatiimin jäsenenä ja informaatiolukutaidon opettajana. Kaisalla on pitkä kokemus jonka pohjalta hän tarkasteli kirjaston ja opetuksen yhteistyön ilmiöitä viisaasti. Hänen mielestään yhteistyön onnistuminen vaatii mm. opettajien slangin osaamista ja käyttöä. Kaisa rohkaisi kirjastolaisia osallistumaan kaikkeen kehysorganisaation toimintaan – se on  onnistumisen ehdoton edellytys.

Päivän esitykset löytyvät pikapuolin seminaarin kotisivulta.(kello 13.11: Sain juuri tiedon, että esitysten saaminen verkkoon kestää tiedottajan sairasloman vuoksi. Niinpä pistän esitykset ainakin kaikkien blogin lukijoiden tiedoksi tähän: EerolaEleniusLaitinenPaasioPasanenPutous ) Seminaarista on myös tulossa juttu ensi vuoden ensimmäiseen Signumiin 1/2009.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s