Viime päivät ovat olleet täälläkin hiljaisia, sillä Virtuaaliamk:n yhteyshenkilöpäivät ja Kajaanin kirjastojen tulevaisuuspäivä ovat työllistäneet minua aika tehokkaasti.
Tällä hetkellä olen Kajaanissa, jossa viitisenkymmentä alueen kirjastolaista eri sektoreilta on kerääntynyt yhteen kuulemaan meneillään olevista hankkeista. Livebloggaan tapahtumasta aamupäivän, eli käytännössä niin kauan kuin akku riittää. Valitettavasti sähköpistokkeita ei auditorioisssa tavallisesti ole juuri tarjolla.
Päivän avasi Kajaanin sivistysjohtaja Mikko Saari, joka entisenä opettajana korostaa kirjastojen merkitystä oppimiselle. Hän puhuu myos viisaasti siitä, miten nykyisessä verkkomaailmassa tiedon arvioinnin merkitys on korostunut.
[klo 10.15] Estraadille astuu Hannu Sulin Opetusministeriöstä. Hänen otsikkonsa on mielenkiintoinen: Kirjasto aina ajassa. Ja hän todistaa se aloittamalla kirjastojen long tailista: kirjastoajattelu perustuu 1700-luvun liberalismiin, jonka jälkeen siihen ovat vaikuttaneet mm. kansanvallan kehittyminen ja kansanvalistusaate. Ensimmäisen kirjastolain Suomi sai 1928, ja siinä korostettiin tiedon vapaata – ja myös maksutonta! – saatavuutta.
Vuoden 1961 Kirjastolaki loin perustan nykyiselle kirjastoverkollemme. Valtion rahoituksen osuus nousi niin suureksi (max 80-100%), että pienimpien kuntienkin kannatti perustaa kirjasto.
Vuoden 1998 kirjastolaissa kirjastot ja tietoyhteiskunnan kehitys linkitetttiin yhteen: tietoyhteiskunnan kansalaistaidot, kansainvälistyminen ja elinikäinen oppiminen tulivat osaksi kirjaston tehtäväkuvaa, ja samalla vaikuttivat myös kirjastopalvelujen rahoitukseen ja kehitykseen.
Tällä hetkellä olemme jälleen tilanteessa, jossa tekemämme päätökset tulevat vaikuttamaan tulevaisuuteemme. Kunta- ja palvelurakenteen muutokset, asutuksen tiivistyminen, ikärakennemuutos ym. yhteiskunnalliset muutokset vaikuttavat paljon kirjastojen elämään. Korkeakoulujen rakennemuutos iskee myös yleisiin kirjastoihin, jos paikallinen amk-kirjasto katoaa paikkakunnalta, mihin sen asiakkaat siirtyvät? Mutta vielä enemmän vaikuttaa kommunikaatioteknologia: palvelut ovat yhä enemmän verkossa, eikä tähän ole nähtävissä muutosta.
Muun muassa näistä syistä opetusministeriössä ollaan uusimassa kirjastopolitiikkaa. Kirjasto säilyy kuntalaisen peruspalveluna, onhan se ainoa tapa taata tiedon ja kulttuurin tasavertainen saatavuus. Kirjasto vastaa tulevaisuuden haasteisiin panostamalla osaamiseen ja palvelujen laatuun, mutta sen on myös ansaittava paikkansa. Kirjaston on tuoettava sellaista lisäarvoa, jota kansalainen ei muualta saa. Sulinin mukaan meidän on arvioitava koko palvelukulttuurimme kokonaan uudelleen ja pois-oppia entisestä ajattelusta. Asiakas tietää mitä haluaa, ja kirjastojen on aika hyväksyä se eikä yrittää ohjata heitä tiettyyn suuntaan.
Sulin komentaakin kirjastoja siirtämään huomionsa pois luetteloinnista ja miettimään oikeasti sitä, mikä on asiakkaan kannalta järkevää. (Hear, hear! suom. huom.) Kirjastojen johtajia Sulin käskee aika kovin sanoin menemään itseensä: heidän on otettava vastuu sen sijaan, että valittavat aina että “kyllähän me tekisimme mutta kun ne kunnan päättäjät eivät ymmärrä”. Eiväthän ne päättäjät ymmärrä, jollei heille asioita kerrota ja selitetä.
Sulin näkee kirjaston lisäarvon nimen omaan tiedon tasavertaisen saatavuuden takaajana, erilaisten lukutaitojen vaihvistajana, sivistyksen, kansallisen identiteetin, monikulttuurisuuden ja kansainvälistymisen vahvistajana. Kirjaston tulisi olla kunnan kolmas tila, yhteisöllinen tila, jonka merkitys kunnan toimijana ja syrjäytymisen estäjänä on erityisesti lama-aikana huomattava. Kirjastolla on mahdollisuus olla merkittävä yhteiskunnallinen vaikuttaja, jos sillä on siihen riittävästi rohkeutta.
[kello 11.05] Kansallisesta digitaalisesta kirjastosta meille kertoo Päivi Kytömäki Oulun yliopiston kirjastosta. Hän pysyttelee esityksessään ihan hankkeen perusteissa, joiden oletan kaikille amk-kentällä olevan jo tuttua. Jos olen väärässä, tietoa hankkeesta löytyy verkosta paljonkin. Myös Kreodiin on pikapuoliin tulossa Antti Seppäsen (JAMK) juttu aiheesta – Anttihan on amk-kentän edustaja KDK-hankkeessa.
[Lounastauko 11.30 - 12.15]
[klo 12.20] Leena Salminen puhuu FinELibin aineistojen nykytarjonnasta ja lisensoinnin tulevaisuudesta. Hänen näkökulmansa on vahvasti yleisiin kirjastoihin painottuva, sillä pääosa päivän yleisöstä edustaa juuri yleisiä kirjastoja. Leena käy lyhyesti läpi eri aineistoja ja rohkaisee kirjastolaisia osallistumaan FinELibin asiantuntijaryhmien toimintaan. Niiden kautta voi vaikuttaa FinELibin aineistovalintaan.
Tällä hetkellä Leenan mukaan ovat menossa neuvottelut Suomen media-arkistosta; jos sopimukseen päästään, aineisto on tilattavissa 2010 alkaen. Muun muassa tästä syystä Leena painotti sitä, että jokaisen kirjaston on hyvä pitää huolta omien tietojensa ajantasaisuudesta Haltissa: Halti on nykyisin FinELibib päätiedotuskanava, ja tieto jää saamatta jos esim. kirjaston s-postiosoitteet eivät ole kannassa kunnossa.
Meneillään olevat rakennemuutokset (korkeakoulujen yhdistymiset, kuntaliitokset) vaikuttavat merkittävästi aineistojen lisensointiin. Tuleva toimintaympäristö tulee olemaan niin monenlainen, että sitä varten on perustettu oma lisensoinnin RAKE-hanke. Hankkeen raportti valmistunee kesäkuun aikana.
[klo 13.15] Erkki Lounasvuori on varmasti monelle tuttu Kirjastot.fi-palveluista. Erkki puhuu siitä, miten ontologiat ovat hissukseen hivuttautumassa myös kirjastoihin. Hän on mukana Kirjasampo-hankkeessa, joka on tarkoitus julkistaa vielä tämän vuoden aikana. Fiktiivisen aineiston asiasanaston Kaunokin ontologiaversio on kuulemma valmistumassa ensi viikolla.
[klo 14.15] Päivän päätteeksi puhun itse siitä, miksi ja miten kirjastojen opetusta tulisi muuttaa. Sosiaalinen media ja tietotekninen kehitys ovat muuttaneet nuorten ja lasten toimintatapoja, ja sen tulisi heijastua myös kirjastojen opetukseen.
Valitettavasti joudun poistumaan välittömästi puheeni jälkeen – juna ei odota ketään. Niinpä joudun missaamaan kaksi erittäin mielenkiintoiselta vaikuttavaa puheenvuoroa: Ensinnäkin, Suomussalmen kirjastotoimenjohtaja Ari Koistisen esityksen siitä, miten kirjastoja tulis kehittää kuntalaisten kohtaamispaikkana. Samaa viestiä toi aamulla myös Hannu Sulin omassa puheenvuorossaan, joten ympyrä sulkeutuu vallan kauniisti. Erikoisnumerona olisi tarjolla Juha Pyykösen esitys Kajaanin ammattikorkeakoulun vetämästä KAVERI-hankkeesta, jonka tavoitteet ovat kovin samansisältöiset kuin eAineistohankkeella. Ero vaan on siinä, että Kaverihanke keskittyy aikuisopiskelijoihin. Tätä hanketta kannattaa pitää silmällä!
4 vastausta tähän mennessä ↓
Juha Pyykönen // Pe 29.5.2009 klo 10:41 |
Valitettavaa tosiaankin ettet ehtinyt jäädä kuuntelemaan KAVERI-hankkeesta, vaikka esittely olikin vain todella lyhyt tietoisku varsinaisten esitysten välissä.
Sen verran tuosta KAVERI-hankkeen vertaamisesta eAineisto-hankkeeseen, että KAVERI-hankkeessa kohderyhmänä on Kainuun alueen kirjastohenkilökunta, joista koulutetaan tukihenkilöitä aikuisopiskelijoille ja luodaan samalla koko Kainuun kattava tukihenkilöverkosto. Projektin lopullisena hyödynsaajana ovat tietysti aikuisopiskelijat, jotka hyötyvät projektista sitten parempien tukipalveluiden muodossa…
hollanti // Pe 29.5.2009 klo 14:12 |
Juu, hiffasin kyllä kohderyhmien eron :) Yhteneväisyyttä löytyy meille kaikille tärkeissä teemoissa: infolukutaidossa, oppimisen ohjauksessa, verkko-oppimisessa.. ja ties missä muussa. Aika näyttää.
Tosi hieno hanke kuitenkin. Seuraan sitä suurella mielenkiinnolla, ja rohkaisen samaan muitakin. Eli aktiivista bloggausta Kaveri-hankkeelta toivotaan…
kaveriverkko // Pe 29.5.2009 klo 17:27 |
Aktiivista bloggausta saamasi pitää… ;)
Tänään oli töissä sen verran kiireinen päivä etten ehtinyt kunnolla keskittyä bloggauksen maailmaan, mutta käyhän se näin illallakin kun kuitenkin nettimaailmassa yleensä oleilen.
Sen verran jo tulevasta, että piakkoin (ensi viikolla) tapahtuu Kajaanin kirjastojen osalta lisää blogi-rintamalla ja samalla tarjolle saapuu mm. kaikki Kirjastojen tulevaisuuspäivässä nähtyjen esitysten sisällöt ja muuta kivaa enempää vielä paljastamatta…
Kirjastojen tulevaisuuspäivän esitykset « Kajaanin kirjastot // Ti 2.6.2009 klo 14:37 |
[...] Tarkemmin päivän sisällöstä voi lukea Päivi Hollannin ylläpitämästä blogista. [...]