Entries categorized as ‘IL-kampanja’
Minä vihaan aatekauppiaita – tiedättehän, niitä iloisesti hymyileviä nuoria ihmisiä jotka kadulla lähestyvät kansio kädessä. Voitte siis uskoa, että olin enemmän kuin hämmästynyt löytäessäni itseni tekemässä samaa eilen Hämeenlinnan AMK-päivillä. Moni ällistynyt päivien osaanottaja löysi kädestään infolukutaitotestin, jonka kannessa Herbert hymyili valloittavasti.
AMK-päiville osallistui tänä vuonna 400-500 osallistujaa, riippuen vähän tietolähteestä. Oli todellinen määrä mikä tahansa, paljon paikalla oli väkeä ja infolukutaito tuli monelle tutuksi. Herbert sai kiitettävän paljon huomiota siitä huolimatta, että meidät verkostohankkeiden edustajat oli sijoitettu erilliseen luokkatilaan pois pääkäytävältä. Taukojen aikana riitti ständille ihan kiitettävästi vierailijoita, ja monen opettajan kanssa oli tosi hyviä keskusteluita.

Myös OA-hanke ja konsortio olivat näkyvästi esillä. Konsortion upouudesta esitteestä oli saatu päiville ensimmäinen painos, ja hienosti uusi esite erottuikin massasta. Kuvassa vasemmalta Ulla-Riitta Lahtinen, Anna-Kaisa Sjölund ja Tarja Takaranta.
Aiheet: IL-kampanja · Markkinointi · Menossa mukana · Seminaarit

Kampanjahahmomme nimikilpailun valintaraati kokoontui verkossa tänä aamuna. Ennen kokousta hahmon piirtäjä Matti Korpela oli poiminut alkuperäisten 722 ehdotuksen joukosta 18, joista lopullinen nimivalinta tehtiin. Eniten raati piti seuraavista nimistä: Herbert, Irma, Nero ja Tootoo.
Keskustelun jälkeen raati valitsi hahmon nimeksi HERBERT. Nimi täyttää molemmat valintakriteerit: se on riittävän persoonallinen kuvaamaan hahmoa ja toimii erinomaisesti myös kansainvälisissä yhteyksissä.
Voittaneen esityksen teki Heidi Vesanen, joka on juuri saanut iloisia uutisia sähköpostiinsa.
Valintaraatiin osallistuivat Marja Rautajoki (VirtuaaliAMK), Matti Korpela (Seamk), Kimmo Turtiainen (Adwise Oy), Helena Kankuri (DIAK) ja Päivi Hollanti (VirtuaaliAMK).
Aiheet: IL-kampanja · Informaatiolukutaito · Markkinointi · Uutisia
IL-kampanjahahmoon liittyvä nimikisa sulkeutui 27.4. Määräaikaan mennessä ehdotuksia saapui 722 kappaletta. (Onneksi vasta muutama amk ehti aloittaa kampanjansa!)
Käytin eilisen päivän keräämällä ehdotukset yhteen dokumentiin, joka on nyt lähtenyt hahmon luojalle Korpelan Matille. Matti lupasi tehdä esikarsintaa, joten tiistaina 13.5. kokoontuva kisatuomaristo pääsee vähän helpommalla.
Lopuksi vinkki teille, jotka järjestätte vastaavan kilpailun: kootkaa vastaukset suoraan tietokantaan. Yksittäisen s-postien läpikäynti on lievästi sanoen aikaavievää hommaa ;)
Aiheet: Hankkeen kuulumisia · IL-kampanja
Breivikin ja Brabazonin esitysten yhteenvetojen oli tarkoitus olla viimeiset terveiset LILAC-konferenssista. Mutta yksi asia oli unohtua: oltiinhan me siellä esillä itsekin! Konsortion Pedagogisen työryhmän posteri Experts Need IL, IL Needs Experts esitteli IL-opetuksen kehittymistä Suomen ammattikorkeakoulukirjastoissa. Posteri herätti suurta kiinnostusta, eikä pelkästään ulkonäkönsä vuoksi: Britanniassa tiedetään, että Suomessa – ja Pohjoismaissa yleensä – IL-opetus on todella pitkällä.
Posterin tueksi olimme tehneet esitteen, jossa kuvattiin muutama onnistunut esimerkki IL-opetuksesta. Esitettä täydensi blogi, jossa esimerkkejä oli kuvattu lisää.
Posteria on toimitettu jokaiseen amk-kirjastoon neljä kappaletta – enempään ei valitettavasti ollut varaa. Posteria voi itse tulostaa tai painattaa lisää: painovalmis originaali löytyy verkosta. Posterin sisältöä on suomen kielellä avattu Tieto arjessa -wikissä.
Aiheet: Britannia · Hankkeen kuulumisia · IL-kampanja · Informaatiolukutaito · LILAC08 · Markkinointi · Menossa mukana · Seminaarit
Tiina Mäntylä RAMKista kertoi ihan uskomattoman hienon uutisen, jossa olisi ideaa meille muillekin: tänä vuonna Naisten kymppiin osallistuvat RAMKilaiset eivät esiinny RAMKin väreissä, vaan pukevat päälleen Otaselvää -kampanjapaidan. Jos sillä ei erotu joukosta, niin millä sitten?
Kuva: Päivi Ylätalo DIAKista esittelee kampanjapaitaa. Kiitos Diakille kuvasta!
Aiheet: IL-kampanja · Kevytpalat · Uutisia
Puttosen Kaisa Laureasta kertoi iloisen uutisen:
IL-kampanjamme ylitti Keski-Uusimaan uutiskynnyksen: intro tämän päivän juttuun löytyy verkosta, varsinainen juttu lehdestä.
Jutun kirjoittaja Mikko Kervinen oli nimennyt kampanjahahmomme vallan riemastuttavasti Digitaali-Möröksi. Mutta kertokaas te viisaat, mistä se löytyy se “Suomen ammattikorkeakoulukirjasto”.

Aiheet: IL-kampanja · Informaatiolukutaito · Markkinointi · Uutisia

The English version of the Finnish UAS* campaign for information literacy has finally been completed. Check it out at www.discover.fi.
*) UAS = University of Applied Sciences
Aiheet: IL-kampanja · Informaatiolukutaito · Markkinointi · Uutisia
Suvi Perttula JAMKista otti aamulla yhteyttä ja kertoi tosi iloisen uutisen: infolukutaito on saatu esille tämän päivän Keskisuomalaisessa. Juttu Jos seinä tulee vastaan etsi ovea on julkaistu myös lehden sähköisessä versiossa.
Suvi ja kirjaston johtaja Antti-Pekka Seppänen nostavat artikkelissaan esille tiedon luotettavuuden problematiikan opiskelijan näkökulmasta sekä kuvaavat niitä tapoja, joilla JAMK:n kirjasto auttaa opiskelijoita kehittymään tiedon käyttäjinä ja hyödyntäjinä.
Toivottavasti näemme jatkossa lisää artikkeleita IL:sta. Myös muissa kuin kampanjayhteyksissä.
Aiheet: IL-kampanja · Informaatiolukutaito · Uutisia
Infokompetenskampanjen otaselvaa.fi finns nu även på svenska: se taredapa.fi.
Vi har haft några tekniska problem med sidor, men försöker lösa dom så snart som möjlig.
Aiheet: IL-kampanja · Informaatiolukutaito · Markkinointi · Uutisia