Tänä vuonna pedaryhmän järjestämän seminaarin aiheeksi oli valittu luovuus. Lähes 60 työnsä uudistamisesta innostunutta opettajaa ja kirjastolaista kokoontui Haaga-Heliaan torstaina, 16.4.2009.
Päivän puheenjohtajana toimi Haaga-Helian tietopalvelupäällikkö Eeva Klinga-Hyöty. Seminaarin avaussanat lausui vararehtori Teemu Kokko. Teemu puhui arvostavasti oppimisen kannalta niin tärkeistä tietopalveluista sekä pisti jopa paikalliset haukkomaan henkeään Haaga-Helian meriiteillä: sekä Eeva että Susanna Kinnari kertoivat kuulleensa paljon uutta omasta organisaatiostaan. Oppiakseen ei siis aina arvitse lähteä omaa taloa kauemmas!
Päivän teemaa kunnioittaen aloitettiin seminaari runolla, jonka tilaisuutta varten oli meille kirjoittanut Hilkka Hyöty. Runossa puhuttiin luovuudelle tärkeistä asioista: ymmärryksestä, rohkeudesta ja vuorovaikutuksesta – asioista, jotka kertautuivat useasti päivän muissa esityksissä.
Ensimmäisenä varsinaisena esiintyjänä estradille astui Sissi Silván, joka kehoitti kaikkia pitämään aistit avoinna: heikkoja signaaleja kuuntelemalla voimme päästä kiinni johonkin uuteen ja arvokkaaseen. Haasteena on se, että heikko signaali useimmiten piileskelee oman toimialan ulkopuolella, se tapahtuu hitaasti ja huomaamatta. Tai se voi olla vain yksittäinen tapaus tai ilmiö, usein myös erittäin epämiellyttävä – kuten asiakkaan antama negatiivinen palaute. Sissin neuvot hiljaisten signaalien metsästykseen olivat yksinkertaiset: kysy ja kuuntele, tee yhteistyötä ja pohdi ratkaisuja muiden kanssa, pidä silmät auki.
Väitöskirjatutkimusta kirjailijoiden tiedonhankinnasta tekevä Mari Kujanpää luki meille otteita kirjailijoiden haastatteluista. Siinä kun me kirjastolaiset korostamme tiedon luotettavuutta, kirjailijalle kaikki lähteet ovat hyviä lähteitä: ns. huonokin lähde voi sytyttää kipinän, herättää ajatuksen. Sattumanvaraisella tiedonhankinnalla (serendipity) on suuri merkitys kirjailijan työssä. Kirjailijat joutuvat tasapainoilemaan faktan ja fiktion välillä: faktojen tulee olla kunnossa, mutta liika tieto latistaa tyylin. Kaiken kaikkiaan kirjailijat Marin mukaan ovat paitsi aktiivisia tiedonhankkijoita, myös saavat siinä paljon apua perheeltä ja ystäviltä.
Mari päätti esityksensä Mika Waltarin sanoin: “Kirjailija etsii materiaalia kokonaan toisella tavalla kuin tiedemies. Hän hakee kaiken takaa ihmistä” (Lähdin Istanbuliin, 1947, s. 99).
Marin tutkimus valmistuu parin vuoden sisällä, joten joudumme valitettavasti odottelemaan vielä hetken ennen kuin sen tulokset ovat käsissämme.
Mistä on luovat opettajat tehty, kyseli Monika Cseh – ja vauhdikkaaseen tapaansa myös vastasi saman tien: “Oivalluksesta, uteliaisuudesta, joustavuudesta, riskinotosta, ammattitaidosta, asiantuntijuudesta, innostuksesta, iloisuudesta, virikkeellisyydestä, nöyryydestä, avoimuudesta.. ja paljosta, paljosta työstä sekä sydämen sivistyksestä.”
Monikan mukaan luovuutta ei voi opettaa. Sisäinen motivaatio on ratkaiseva. Opettajina voimme motivoida opiskelijoitamme: jo Aristoteles viritti opiskelijoidensa uteliaisuuden ja tiedonhalun luomalla tiettyä epävarmuutta, joka sai heidät kysymään ja tutkimaan.
Yksi ammattimme eniten luovuutta vaativista tilanteista on tietysti vuorovaikutus asiakkaan kanssa, oli kyseessä sitten opetus, tietopalvelu tai kahdenkeskinen ohjaussessio. Hyvästä ohjauskeskustelusta meille kertoi yliopettaja Heikki Pasanen, jonka moni muistaa jo viime vuoden Jupiter-seminaarista. Heikki tarkasteli ohjauskeskustelua monesta eri näkökulmsta: tilana, suhteena, kohtaamisena ja vastuuna. Kirjastolaiset miettivät jatkuvasti oman roolinsa suhdetta ammattialan opettajiin: voimmeko me sanoa opinnäytetyön tekijälle, että mielestämme hän on menossa ihan vikaan? Vai onko se vain opinnäytetyön ohjaajan asia? Heikin vastaus on yksiselitteinen: meillä kaikilla on yhtäläinen ohjausvastuu. Ero tulee siinä, miten ohjaamme opiskelijaa: kirjastolaisen tehtävä on osoittaa havaitsemansa ongelma ja kehottaa opiskelijaa ottamaan yhteyttä varsinaiseen työn ohjaajaan.
Sokerina pohjalla saimme havaintoesityksen kefalonialaisesta metodista, jota käytetään kirjastoperehdytyksen elävöittämisessä. Nykyisin metodi on levinnyt jo laajasti ympäri maailman, mutta alkunsa se sai Cardiffin yliopistossa Walesissa. Nigel Morgan, yksi metodin kehittäjistä, todisti meille käytännössä että se toimii hyvin myös isoille joukoille suurissa auditorioissa. Esityksen sisältö on periaatteessa aina sama, mutta metodin avulla siihen saadaan vaihtelua ja yllätyksellisyyttä, joka pitää esityksen raikkaana. Kuten Sonja Haerkoenen totesi: Anything can happen.
Päivän lopuksi julkistettiin Opas informaatiolukutaidon opetukseen, joka sekin on alunperin Cardiffin yliopiston tuotantoa. Sosiaalisen median maailmaan oppaan on päivittänyt ja Suomen oloihin soveltanut Amkit-konsortion pedagoginen työryhmä.
Seminaari päätettiin Hilkka Hyödyn runon sanoin: “Luova henki, luova mieli, seuratkoon nyt meitä, vaikka kuljemme eri teitä”.
Päivän esitykset löytyvät pedagogisen työryhmän Tieto arjessa -wikistä.
.. on tietysti informaatikko. Välitöntä suitsutusta kirjastolle saat vinkkaamalla opettajille 
Kirja on osoittautunut vielä paremmaksi kuin mitä ennakkotiedot lupasivat: opettajuuden muutosta ja työelämän oppimisympäristöjä käsitellään monipuolisesti, ja sijansa on saanut myös johtajuus. Tässä poimintoja kirjan artikkeleista:
